tiistai 22. maaliskuuta 2011

Tutkimustanteereella tömisi

Lepaa, Mustiala ja Evo esittelivät tänään t&k toimintaansa mielenkiintoisin casein. Opiskelijoille on monia mahdollisuuksia tehdä opinnäytetöitä ja harjoitella erilaisissa projekteissa hyödyntäen erilaista modernia tekniikkaa. Älypuhelimet ja niiden sovellukset ovat moninaisessa käytössä eri koulutusohjelmissa ja verkkoviestintävälineitä hyödynnetään monipuolisesti.

Ja tapaaminen oli järjestetty kokonaan verkon kautta. Esittelyt toimivat hyvin ja mukaan pääsivät nekin, joilla ei ollut aikaa tai mahdollisuutta lähteä liikkeelle toiselle kampukselle. Näin säästettiin matkustusaikaa, matkakilometreissä ja luontoakin, kun ei ajaltu ympäri kampusta. Ja opiskelijatkin pääsivät mukaan esittelemään kokemuksiaan ja näkemään ja kuulemaan mitä muilla kampuksilla tehdään.

Lue lisää

maanantai 14. maaliskuuta 2011

Mobiilikesäkoulu 2011 järjestetään 25-26.5. Mustialassa

Avoimet verkostot oppimiseen hankkeen Mobiilikesäkoulu järjestetään toisen kerran. Alkuperäisen suunnitelman mukaan hankkeen puitteissa oli tarkoitus pitää vain yksi isompi koulutustapahtuma. Viime vuonna ilmat suosivat ja tulijoita oli ihan mukavasti, jatkoa toivottiin. Päätimme siis tehdä vielä toisen toteutuksen, koska kokemuykset olivat niin myönteisiä.

Tapahtumassa tehtiin runsaasti mobiilia materiaalia, kuvia, videoita ja kirjoituksia. Tapahtuman sivuilta: https://sites.google.com/site/mobiilikesakoulu2011/ voi käydä kurkistamassa viime vuoden tapahtumaan ja samalla käydä ilmoittautumassa. Tämä tapahtuma kannattaa nyt laajasti hyödyntää myös Verkottuen -tiimissä. Paikalla on alan asiantuntijoita, nyt myös sosiaalista mediaa ym. Oppimisen keitaat rakennetaan viime vuoden idean pohjalta edelleen kehittäen.

Klikkaa https://sites.google.com/site/mobiilikesakoulu2011/ ja ilmoittaudu jo nyt. Olette kaikki lämpimästi tervetulleita!