torstai 14. lokakuuta 2010

Airot nou ja vene seis

Eilisessä Verkottuen-fokustiimin kokouksessa keskustelimme pitkään olennaisesta kysymyksestä: mikä on meidän tavoitteemme? Meillä ei tuntunut olevan yhteistä kirkasta näkemystä siitä, mitä pyrimme tekemään. Tästä johtui varmasti myös se, että suorastaan jumituimme edellisessä kokouksessa sovittuun organisoitumisen tapaan ja jo tehtyyn tiimijakoon.

Toiminnalla tavoitteeseen

Itse ymmärrän asian niin, että 'tavoite' on yhteinen näkemys siitä, mitä yhteisellä toiminnalla toivotaan saavutettavan. Jokainen ihminen osallistuu omalla osaamisellaan, näkemyksillään ja toimintatavoillaan.

Jotta yksittäisen ihmisen tekeminen olisi mielekästä, tavoite pitää jakaa siivuiksi, jotka on mahdollista saavuttaa. Yksi ihminen ottaa vastatakseen yhden siivun suorittamisen: ilman rajausta kakku on liian iso ja lannistaa ahkerimmankin istujan.

Tavoitteen ja ihmisen välissä on organisoituminen eli tapa toimia. Organisoitumisen nimi voi olla 'TKI-toiminta', 'fokusalue' tai 'teematiimi' - mutta se ei ole olennaista. Tärkeää on tärkeiden asioiden tunnistaminen ja niihin sitoutuminen käytännön tasolla. Sitotuminen on mahdollista, kun ihmisellä on riittävyyden tunne niin määrän kuin laadun suhteen.

Ei kivireki vaan resurssi

Olen havainnut, että ihmiset eivät halua osallistua tiimitoimintaan tai työryhmiin, koska 'heillä ei ole aikaa istua kokouksissa'. Ei minullakaan ole aikaa istua kokouksissa, jos niiden tuloksena ei tapahdu työtäni helpottavia asioita. Näen kokoukset enemmänkin toiminnallisena keskusteluna, jonka ansiosta saan tietoa päästäkseni työssäni eteenpäin. Yhteisen työstämisen ansiosta saan uusia näkökulmia tai havaitsen valmiita ratkaisuja. Muiden kanssa puhumalla saan käyttööni uusia sisältöjä, toimintatapoja ja kontaktiverkostoja. Minulle tiimityö on voimavara, ja toivon voivani myös antaa omaa osaamistani muiden arjen helpottamiseksi.

Kuvaannollisesti ja kirjaimellisesti verkoissa

Fokustiimillämme on kirjattu tavoite: Tuotamme voimaannuttavia e-ratkaisuja, jotka perustuvat yhdessä tekemiseen ja jakamiseen.

Minun tavoitteeni on muuttaa organisaation viestintäkulttuuria avoimemmaksi ja luoda työtä helpottavia viestintäkäytäntöjä tekniikkaa hyödyntämällä. En pysty tähän yksin, vaan toimin yhdessä muiden asiantuntijoiden (tiimiläisten) kanssa. Kuuntelen ongelmia, haen mahdollisuuksia, tutkin välineitä, toimin välittäjänä, jaan tietoa, teen tulkintoja.

Tämä blogikirjoitus on osa työtäni: pureskelen esiin noussutta kysymystä, sovitan sen omaan viitekehykseeni, teen tulkinnan ja tuotan siitä näkyvän lopputuleman, jonka oletan edistävän yhteistä ymmärrystä ja sitä kautta organisaatiomme tavoitteita. Viestinnän tarkoitushan on vaikuttaa ihmisen käytännön toimintaan.

Tämäkään työtehtävä ei liity vain Verkottuen-fokustiimin viestinnän teematiimin vetäjän rooliin vaan yleensä toimeeni viestinnän asiantuntijana ja verkkoviestintäpäällikkönä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti