keskiviikko 20. lokakuuta 2010

Blogiopas wikiin verkoston voimin

Osallistuin eilen uudenlaisen blogioppaan suunnitteluun. Wikikirjastoon ollaan tuottamassa yhteisvoimin avointa blogiopasta, jossa kerrotaan aiheen perusteet ja myös käytännön esimerkit.

Meitä oli koolla noin 15 henkeä: osa Tampereella yliopiston kokoushuoneessa, osa verkossa Connect Pron kokoushuoneessa. Kyseessä oli wikikirjastossa julkaistavan blogioppaan aloitusistunto, jossa suunniteltiin prosessia ja sen tulemaa. Porukassa oli monen ammattialan ja organisaation edustajaa. Joku ilmoittautui humanistiksi, joku nörtiksi - ja joku väitti kuuluvansa kumpaankiin luokkaan!

Mallina toiminnalle oli wikikirjastoon tehty wikiopas: ensin määrittelemme yhteisen tavoitteen, sovimme etenemisestä, koppaamme omat kiinnostuksen kohteemme ja ryhdymme työhön. Ensimmäiset kolme kohtaa käsiteltiin aamupäivällä ja viimeiseen päästiin lounaan jälkeen: alkoi yhteiskirjoittaminen wikialustalle. Itse työstin osuutta hyvästä blogikirjoituksesta, mutta olen kiinnostunut myös blogien toiminnasta osana organisaation viestintää.

Päivä oli erittäin mielenkiintoinen. Sain olla mukana uudenlaisessa prosessissa ja ennestään tuntemattomat asiasisällöt avautuivat minulle kuin varkain. Ennen kaikkea tutustuin paremmin hyviin tyyppeihin. Osaa en tuntenut, osaa olin seurannut etäältä ja joidenkin kanssa olin jo ollut yhteistyössä - se oli sisäänheitto tähän projektiin.

Blogioppaan rakenne ei ole lopullinen eivätkä sisällöt ole vasta kuin alussaan, mutta hyvä tästä tulee: monta tekijää saavat aina enemmän aikaan kuin yksittäinen kirjoittaja. Tätä on verkostoituminen, tätä on sosiaalinen media.

***

Tämä kirjoitus on osa neljän sarjaa: kirjoitin päivän aikana samasta aiheesta neljään eri blogiin. Muut ovat

Raportoin kokeesta tässä blogissa.

***

Lisätietoja:
Blogiopas on osa Avo-hanketta. Kokonaisuutta koordinoi TaY. Blogioppaan tekemisen blogi on avoin. Blogiopas rakennetaan wikikirjastoon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti